perjantai, 11. marraskuu 2011

Lahja-askarteluja

Olen oikein kunnostautunut lahjojen paketoinneissa ja synttärikorttieaskartelussa.

Langolle täytyi askarrella miehekäs lahjapaketti. Oheiseen on käytetty kaksi ruskeaa kauppakassia, mustaa tussia ja ruskeaa teippiä. Ruusukkeena ovat kauppakassien sangat nidottuna yhteen.

Paperikassiin pakattiin lahja miespuoliselle ystävälle. Kotoa löytyi vähemmän naisellisena vaihtoehtona ainostaan Fazerin kassi. Logo siis peittoon ja perustamisvuosiluku oikein.

Viimeisenä nuoren naisen ripillepääsyn kunniaksi annettu kortti. Tehty leikkaa-liimaa taktiikalla. Paperien kuvioinnit eivät ihan kuvassa pääse oikeuksiinsa

 

lauantai, 26. maaliskuu 2011

Korkkitaulu

Tämä projekti on kestänyt sen noin kaksi ja puoli vuotta. Itse askarteluosion tein eilen illalla, mutta materiaalia on kerätty pikkuhiljaa.

Eilen ostin tiimarista kehykset ja aloitin illalla projektin. Korkit halkaisin veitsellä ja keittiölihakirveellä. Puolikkaat liimasin suoraan kehyksen taustapahviin liimapyssyllä.

Lopuksi vielä maalasin pahimmin näkyvät välit vesivärillä mustaksi. Ilmoitustaulu siitä piti tulla, mutta todettiin yhteisesti, että taitaa mennä ihan tauluna seinälle jossain vaiheessa :)

maanantai, 21. helmikuu 2011

Heinäotuksia

Piti tehdä joulunaikaan jouluaskartelupäivitys, mutta jäipä tekemättä. Ehkä ensi vuonna, kun otan taas koristeet esiin.

Nyt olen kovasti sitä mieltä, että on melkein kevät (väittää pakkaset mitä tahansa).  Eilen otin niin hauskan projektin, että sain avomiehenkin mukaan askartelemaan.

Alun perin sain idean netistä löytämästäni kuvasta, mutta kun ostin koristeruohon siemeniä oli pussissakin piirros vastaavasta.

 

Eli tehtiin säkkikankaasta "perunapäitä" joille ommeltiin kasvot. Reunat huolittelin erikeeperillä, koska en katsonut tarpeelliseksi ruveta ompelemaan. Ompelin oikeat puolet vastakkain ja jätin pohjaan pienen täyttöakon, jonka suljin ulkoapäin täytettyäni otukset mullalla. Hiuksiksi on istutettu krassia ja koristeruohoa, joiden itämistä nyt kovasti odotellaan.

 Tällainen joukko meidän pöydällä ikkunan vieressä nyt asustaa. Kuvissa päät ovat kastelun jäljiltä vielä hieman märät.

perjantai, 6. elokuu 2010

Hirvipaisti

Teimme viikonloppuna avomieheni kanssa ensimmäistä kertaa hirvipaistia. Viime vuonna saatu liha on odottanut pakastimessa, että vastaan tulee hyvän kuuloinen resepti. Kun siis Tammen keittokirjasta bongattiin hirvipaisti, jonka kanssa tarjoillaan punaviinipohjaista inkivääri-suklaakastiketta, oli päätös aika yksimielinen.  

Alla kuva raaka-aineista (selleriä, riistafondia, kaltattuja purkki[tämän verran oikaistiin]tomaatteja, punaviiniä, purjo, sipuli, inkivääri, porkkana, suklaata, itse paisti ja perunat lisukemuusiin).

Liemipohja tehtiin kasviksista ja punaviinistä.

Lihan kehityskaari. Kokeilin ensimmäistä kertaa paistin sitomista, ja nättiä tuli. Viimeisen kuvan paisti on ensin paistettu ja sitten haudutettu liemessä.

Haudutusliemestä poistettiin kasvikset, suurustettiin maizenalla ja lisättiin suklaata, raastettua inkivääriä ja mausteita.

Ja tässä lopputulos. Lisukesalaattai/-kasvikset vähän niin kuin unohtui, mutta se ei menoa haitannut. Nams! :) 

tiistai, 16. helmikuu 2010

Öljyvärimaalausta

Joskus viime kesänä keksittiin, että voisimme antaa tuleville appivanhemmilleni maalauksen heidän talostaan.Salaisena operaationa otettiin sitten kännykkäkuvia maalauksen malliksi. (Niin paljon mielikuvitusta ei löytynyt, että olisin ihan lonkalta osannut maalata sitä pelkän muistin perusteella.)


Syksyllä aloitin urakan, ja alku tuntui taas valitettavan pitkään siltä, että viisivuotias yrittää tuhertaa. Jonkin verran olen kyllä öljyväreillä maalannut, joten osasin olla lannistumatta.

Aloitin tekemällä summittaisen värikartan, jonka jälkeen työstin kuvaa pitkälti kerroksittain. Aloitin siis yksityiskohtaisen työskentelyn taivaasta ja etenin taustan puihin.

 Taustan jälkeen aloin työstää kuvaa tasaisemmin. joka paikasta.

Joulua kahden luonnollisestikin päivät pimenivät. Maalauskerrat näin ollen myös harvenivat, koska töissä käynnin takia oli vaikea löytää valoisaa aikaa työskentelyä varten. Samasta syystä liitän  alle kaksi lähes samanlaista kuvaa: kännykkäkameralla otetut kuvat kun tuppaavat menemään aika huonoiksi, jos ei ole todella kirkasta. (Tämähän on kyllä jo aiemminkin tässä blogissa todettu.)

Ensimmäinen kuva on melkein valmiista taulusta. Sen värien kirkkaus vastaa lähemmäs oikeaa kuin viimeinen (hieman tärähtänyt) kuva, joka on valmiista työstä.